Koulutusohjaajakurssi

Hallitus on päättänyt yhteensovittaa seuraavan KO-kurssin aikataulun Tunne koirasi -kurssin (TK-kurssi) kanssa niin, että mahdollisimman moni halukas pääsisi mukaan KO-kurssille. Kiinnostuneiden osallistujien joukossa on ollut paljon sellaisia, jotka eivät ole käyneet Tunne Koirasi -kurssia. TK-kurssilla tuleva KIVA-teamin koulutusohjaaja oppii perusteet tulevaan koulutusohjaajan työhön ja siksi se vaaditaan perusteeksi KO-kurssille. Seuraava KO-kurssi on käynnistynyt marraskuussa 2011 Anders Hallgrenin oppimispsykologian viikonlopulla. Tämän jälkeen tammikuusta 2012 alkaen kevään aikana järjestetään Tunne koirasi -kurssi (3 viikonloppua), jonka jälkeen jatkuu KO-kurssi. Näin myös keväisen Tunne koirasi -kurssin osallistujat pääsevät jatkamaan KO-kurssille.

Muista käydä myös Tunne koirasi -kurssi ellet ole jo suorittanut sitä!

Anders Hallgrenin oppimispsykologian viikonloppuseminaari 2011

Paikka: Kilon VPK, Espoo

A.Hallgrenin viikonloppu aloitti kuuden viikonlopun Koulutusohjaajakurssikokonaisuuden.

Viikonlopun aikana käytiin läpi mm.:

  • Ideologiat
  • Tilanneriippuvainen oppiminen. Onko johtajuus olennaista koirienkoulutuksessa? Johdonmukaisuus, kontakti ja keskittyminen
  • Koulutusta häiritseviä tekijöitä
  • Klassinen oppiminen ja tuskallinen ihmiskoe
  • Koiran koulutus kurikoulutuksesta yhdessä harjoittelemiseen - katsaus historiaan
  • Kohti modernia koulutusta: tavoite ja keinot
  • Shokki - yleisempi kuin uskotkaan
  • Operantti oppiminen
  • Väsymyksen vaikutukset koulutuksessa
  • Arkitottelevaisuus, mitä siihen kuuluu
  • Oppimista ei ole ilman motivaatiota
  • Erilaiset kurssit, kurssin rakenne ja koulutusvinkkejä
  • Moderni ohjaaja. Rooli, tavoite ja keinot

Koulutusohjaajakurssi aiemmin

Koulutusohjaajakurssi järjestettiin edellisen kerran lokakuu 2008 - huhtikuu 2009. Kurssi koostui kuudesta koulutusviikonlopusta, joita oli noin kerran kuukaudessa. Luennoitsijoina olivat mm. Ruotsista David Selin ja Anders Hallgren, sekä suomalaisia asiantuntijoita. Aiheina mm oppimispsykologiaa, naksutinkoulutusta, ongelmat koulutuksessa, arkitottelevaisuutta ja kurssisuunnittelua.

Kurssilla oli myös käytännön harjoittelua.

Edellisen toteutuksen ohjelma oli:

Viikonloppu 1, David Selin (Ruotsi)

  • Pennun kehitys, rotutuntemus, kouluttajan rooli, eri harrastuslajien esittelyä.

Viikonloppu 2, Anders Hallgren (Ruotsi)

  • Oppimispsykologia & stressi

Viikonloppu 3

  • koiran lukeminen, koulutuksen historiaa
  • Naksutinkoulutusta

Viikonloppu 4

  • miten pärjätä koiran omistajan kanssa, kurssin/mainoksen suunnittelua, käytännön koulutustaidot, ongelmat koulutuksessa, arkitottelevaisuus, kiva koirakansalainen

Viikonloppu 5

  • Kurssimainoksen laadintaa, koirien videointia ja videoiden purkua

Viikonloppu 6

  • käytännön harjoittelua asiakkaiden kanssa

Ikäraja kurssille 18 v.

Pidätämme oikeuden muutoksiin.