OhjaajatKIVA-Teamin koulutusohjaajatKiva-Teamin koulutusohjaajat ovat suorittaneet kuudesta viikonlopusta sekä erilaisista kotitehtävistä ja harjoituksista koostuvan kurssin. Kursseilla on ollut luennoimassa sekä kotimaisia että ulkomaisia asiantuntijoita, kuten esimerkiksi Anders Hallgren. Kiva-Teamin koulutusohjaajat toteuttavat käytännössä yhdistyksen mottoa: kontakti, ilo, vapaus ja aktivointi kuuluvat kaikki olennaisesti opetukseen. Koulutuksessa käytetään hyväksi koiran luontaista käyttäytymistä ja oppimispsykologiaa siten, että oppimistapahtuma on koiralle oivallus eikä temppu, jolla pakote vältetään. Kiva-Teamin koulutusohjaajilta saa apua koiran arkitottelevaisuuden opettamisessa. He toimivat itsenäisinä yrittäjinä järjestäen erilaisia kursseja ja pitäen koirakoulua. Koulutusohjaajat antavat myös yksityisopetusta. KIVA-Teamin hyvinvointineuvojatHyvinvointikouluttajat ovat käyneet KIVA-teamin hyvinvointineuvojakurssin. Hyvinvointikouluttaja osaa tehdä koiralle hyvinvointikartoituksen ja laatia hyvinvointiohjelmia. Niiden avulla koiran elämää saadaan kohennettua – huomattavankin paljon. KIVA-Teamin ongelmakoirakouluttajat (OKKO) |