LAUKAUKSET JA ILOTULITUS

ALKUSANAT Alla Anders Hallgrenin laatima artikkeli ilotulituksista, äänipeloista ja niiden hoidoista. Artikkeli on kirjoitettu 90-luvulla, mutta samat asiat pätevät edelleen. Artikkelin kirjoittamisen jälkeen on toki keksitty paljon lisää apukeinoja koirien äänipelon hallitsemiseen. Erilaisia valmisteita on nykyään valtavat määrät. Reseptivapaana saa mm. Calmex ja Serene-UM-nimisiä tabletteja. Eläinlääkäriltä saa vahvempia reseptillä saatavia rauhoittavia lääkkeitä. Adaptil-merkkisenä löytyy koiraemon...

KYSY – KÄTTELE – KOSKETA

KIVA TEAM ry:n lyhyt opas lapsenomistajalle koirien kohtaamistilanteisiin Lapsilla ja koirilla on paljon yhteistä. Kun lapsi ja koira näkevät toisensa ulkona, useimmiten molemmat ryntäävät toisiaan kohti innosta hihkuen ja pomppien. Monet tutkimukset vahvistavat, että lapsille on iloa ja hyötyä koirien kanssa vietetystä ajasta. Lapset oppivat muun muassa ottamaan toisten tunteita huomioon koiran ilmeitä ja eleitä lukiessaan. Koiran...

KOIRA-AAPINEN

Koirat ovat mukavia kavereita. On kuitenkin hyvä tietää miten vierasta koiraa lähestytään oikein. Usein ihmiset menevät suoraan koiran luokse ja hymyilevät niin että hampaat loistavat. Ihminen luulee olevansa ystävällinen, mutta koiran kielellä suoraan edestä lähestyminen ja hampaiden näyttäminen on riidan haastamista. Kysy aina ensin koiran omistajalta lupa sen silittämiseen. Jos omistajalla on makupaloja mukanaan, voit...

ETÄISESTÄ RINNAKKAISELOSTA LÄHEISEEN SUHTEESEEN

Etäisestä rinnakkaiselosta läheiseen suhteeseen Kyläkoiria voidaan hyvällä syyllä pitää eräänlaisina alkukoirina, villin koiraeläimen ja sohvalla loikoilevan lemmikin välimuotona. Millainen suhde ihmisen ja kyläkoiran välillä oikein on tai oli? Kirjassaan Dogs Raymond Coppinger (2001) kertoo kokemuksistaan itäisessä Afrikassa sijaitsevan Pemban saaren elämästä ja ihmisten suhteesta koiriin. Saarella ei ole lemmikkikoiria, mutta siellä asuu kyläkoiria, sekarotuisen näköisiä otuksia, jotka elävät ihmisasumusten liepeillä. Pemban...

Scroll to top